Suomalainen maatiaiskana

Historia

Kanojen kesytyshistoria on edelleen hieman epäselvä. Siitä tutkijat ovat kuitenkin yhtä mieltä, että kana kesytettiin punaisesta viidakkokanasta (Gallus gallus), jota edelleen tavataan villinä suurimmassa osassa Kaakkois-Aasiaa. Oletetaan, että kesytyksen aikana punaiseen viidakkokanaan on kuitenkin risteytynyt myös harmaata viidakkokanaa (G. sonneratii) varhain jo noin 8000 vuotta sitten. Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat useisiin kesytystapahtumiin Kiinassa, Thaimaassa, Burmassa ja Intiassa.

Vanhin todiste kanojen olemassaolosta maassamme ajoittuu 700–800 vuotta ajanlaskun alun jälkeen. Havainto perustuu uhriröykkiöstä löytyneeseen kananluuhun. Tarkempaa ikämääritystä tälle luulle ei toistaiseksi ole tehty, joten havainto on varmistamatta. Sen sijaan runsaammin kananluita on löydetty 900–1000 vuotta ajanlaskun alun jälkeen ajoittavista löydöksistä, joten voidaan olettaa kanan saapuneen maahamme viimeistään noin 1000 vuotta sitten. Sen jälkeen kanoja on tuotu maahamme todennäköisesti lukuisia kertoja sillä seurauksella, että eri kanakantojen risteymistä muotoutui aikojen saatossa nykyinen suomalainen maatiaiskana.

Jo sukupuuttoon kuolleeksi luullun maatiaiskanan löysivät Pertti Seiskari ja Heikki Teiro vuonna 1974. Maatiaiskanojen jäljille päästiin, kun maatalouden neuvontajärjestö julkaisi Pertti Seiskarin pyynnöstä erityisen kanakuulutuksen. Yksi vastauksista tuli Savitaipaleelta ja uudelleenlöydetty maatiaiskana nimettiin savitaipaleenkannaksi. Maatiaiskanan elvytys aloitettiin tuolloin vain viidestä yksilöstä, joiden oletetaan kulkeutuneet juuriltaan sodanaikaisesta Itä-Karjalasta. Valveutuneita uranuurtajia löytyi jo tätäkin aiemminkin, kun vuosikymmen aiemmin kiuruvetinen Yrjö Luttinen käynnisti lähialueen maatiaiskanojen rippeiden kokoamisen kiuruvedenkannaksi.

Positiivinen esimerkki johti parinkymmenen muun kanakannan löytymiseen. Matkan varrella osa kannoista todettiin maatiaiskanan ja kaupallisten munijarotujen risteymiksi tai vaihtoehtoisesti osaksi jo löydettyä toista maatiaiskantaa. Maatiaiskanan säilytys virallistettiin vuonna 1998 perustamalla Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelma. Ohjelmaa johtaa Luonnonvarakeskus (aikaisemmin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) ja mukaan on vakiintunut kymmenen säilytettävää kantaa.

Ominaisuudet

Maatiaiskanan ulkomuoto vaihtelee kannoittain vaaleasta täysin mustaan. Tumma yleisväritys dominoi useimpia kantojen. Tumma väritys voi vaihdella metallinhohtoisesta mustasta kiillottomaan noenmustaan. Joissain kannoissa pääväri on punaruskea ja useista kannoista löytyy pilkullisuutta. Jalkojen väri riippuu höyhenpeitteen värityksestä. Perinteisen harmaan lisäksi maatiaiskanalla voi olla vaaleanruskeat, luunväriset tai keltaisia jalat. Korvalehdet vaihtelevat valkoisesta tummaan höyhenpeitteen mukaisesti. Silmien väri vaihtelee vaalean oranssista tummanruskeaan. Harja on pieni, pysty ja yksinkertainen (single comb) harkkoharja. Kokonsa puolesta maatiaiskana luokitellaan kevyisiin rotuihin.

Suomalainen maatiaiskana tunnetaan pitkäikäisenä ja terveenä rotuna. Keskimäärin se elää 5–7-vuotiaaksi, mutta yli 10-vuotiaatkaan yksilöt eivät ole harvinaisia. Yhtenä pitkäikäisyyden syynä voidaan pitää hyvää taudinvastustuskykyä, jolle on löytynyt tukea MHC-alueen (kudosantigeenijärjestelmä) monimuotoisuudesta. Maatiaiskanan kerrotaan olevan vaatimaton elinympäristönsä suhteen. Se sietää kohtuullisen hyvin viileää ja osaa etsiä ravintoa suoraan luonnosta kesäaikaan.

Maatiaiskanat aloittavat munintansa keskimäärin hieman alle puolivuotiaina, 23 viikon iässä. Maatiaiskana on hyvä kotitarvemunija - keskimäärin ne munivat joka toinen päivä. Munat ovat kooltaan pieniä tai keskikokoisia.

Ihmisiin tottuneet maatiaiskanat ovat seurallisia, eläväisiä ja uteliaita; käsittelemättömät kanat ovat kuitenkin arkoja. Ravinnonetsimisen lisäksi maatiaiskanalla on jäljellä myös muita vaistonvaraisia ominaisuuksia, kuten haudontavietti ja jälkeläisistä huolehtiminen. Vapaana laiduntavat maatiaiskanat munivat piilopesiin jopa toistakymmentä munaa. Haudottuaan maatiaiskana hoitaa ja opettaa poikasiaan kahden tai kolmen kuukauden ajan. Haudontavietti vaihtelee kuitenkin kannoittain. Emot ovat yleisesti suojelevia omien poikastensa suhteen. Tarpeen tullen parven muiden emojen poikaset omitaan siipien suojiin. Maatiaiskanoja pidetään taitavina lentämään - tilaisuuden tullen ne yöpyvät puissa.

Kannat

Säilytysohjelmassa olevat maatiaiskanalinjat ovat seuraavat

• piikkiönkanta
• alhonkanta
• hornionkanta
• savitaipaleenkanta
• ilmajokenkanta
• kiuruvedenkanta
• hämeenkanta
• iitinkanta
• tyrnävänkanta
• jussilankanta

Geneettinen karakterisointi

Tutkimukset ovat osoittanut suomalainen maatiaiskanan ainutlaatuisuuden; genomitutkimusten perusteella merkkejä muiden rotujen vaikutuksesta tunnistettiin maltillisessa määrin. Tulosten mukaan suomalaisesta maatiaiskanarodusta löytyy viitteitä sekä valkoisten että ruskeisiin munijakanalinjoihin, sekä raskaampiin kanarotuihin, jotka ovat broilereiden kantamuotoja. Eri kannoista löytyy yhteneväisyyksiä white leghorn-, new hampshire-, rhode island red- ja white plymouth rock -rotuihin. Vaikka tulokset viittaavat risteymiin, osoittavat tutkimukset myös, että risteytymät tuontirotujen kanssa ovat olleet satunnaisia, eikä niistä ole jäänyt merkittävää vaikutusta maatiaiskanamme perimään. Tulosten perusteella voidaan myös olettaa, että suomalainen maatiaiskana on lähempänä itäistä alkuperää kuin esimerkiksi kaupallisia munijalinjoja.

MHC-alueen geenit ovat tärkeä osa elimistön puolustusjärjestelmää ja alueelta tunnetaan lukuisia immuunipuolustuskykyä sääteleviä geenejä, joilla uskotaan olevan merkitystä terveysominaisuuksiin ja sopeutumisessa uusiin ympäristöihin. Jalostusvalinta kaventaa myös MHC-alueen monimuotoisuutta ja saattaa siten aiheuttaa infektioherkkyyttä ja jopa autoimmuunisairauksia. Suomalaisen maatiaiskanan MHC-geenialueen tutkimus osoitti, että alue on säilynyt monimuotoisena. Maatiaiskanaltamme löytyi kaikkiaan 36 erilaista geenikombinaatiota eli haplotyyppiä, jotka periytyvät vanhemmilta jälkeläisille yhtenä ryppäänä. Näistä 16 oli muilta roduilta aiemmin tunnettuja yhdistelmiä, jonka lisäksi löydettiin 20 aiemmin tuntematonta yhdistelmää. Maatiaiskanakannat poikkesivat suuresti toisistaan muun muassa eri haplotyyppilukumäärien suhteen. Esimerkiksi kiuruvedenkannalta löydettiin 13 haplotyyppiä ja jussilankannasta yksi. Kiuruvedenkannan haplotyypeistä 6 oli aiemmin tuntematonta, samoin jussilankannan ainoa haplotyyppi. Yksi kiuruvedenkannasta tavatuista haplotyypeistä vastasi punaisen viidakkokanan eli kanan kantamuodon haplotyyppiä. Löydöksillä voi olla yhteys suomalaisen maatiaiskanan elinvoimaisuuteen ja pitkäikäisyyteen.

Säilytystoimenpiteet

Suomalainen maatiaiskana rotuna muodostuu kymmenestä itsenäisesti säilytettävästä kanakannasta. Kanakantojen monimuotoisuutta ylläpidetään maa-, metsä- ja kalatalouden kansalliseen geenivaraohjelmaan kuuluvalla virallisalla säilytysohjelmalla. Sen toiminta perustuu vapaaehtoisten kanaharrastajien ylläpitämään elävään säilyttäjäverkostoon, joka perustettiin vuonna 1998. Viimeaikaiset kanakantojen geneettiset tutkimukset ovat myös osoittaneet, että säilytysohjelma on onnistunut ylläpitämään eri kantojen monimuotoisuutta.

Luonnonvarakeskus koordinoi ohjelmassa toteutettavia toimenpiteitä. Koordinaatiotehtäviin kuuluvat yhteydenpito säilyttäjiin, säilytystoimenpiteisiin liittyvän koulutusten järjestäminen, tietokannan ylläpitäminen ja säilytysohjelmasta tiedottaminen suurelle yleisölle.

Säilytysohjelmaan liittyessään kananpitäjät ovat sitoutuneet ohjelman toimenpiteisiin muun muassa ylläpitämään säilyttämäänsä kanakantaa rotupuhtaana sääntöjen mukaisesti. Säilyttäjät raportoivat parvensa tapahtumista kuten esimerkiksi eläinten lukumääristä vuosittain.

Säilytysohjelma on avoin ja siihen voi ilmoittautua mukaan. Suurin osa säilyttäjistä toimii harrastepohjalta eivätkä ole maataloustuottajia. Tästä huolimatta maatiaiskanan säilytysohjelmaan hyväksytyt säilyttäjät ovat oikeutettuja hakemaan maatalouden ympäristötuen erityistukimuotoa uhanalaisten kansallista alkuperäisrotutukea geenivarojen säilyttämiseksi.

Vuonna 2020 säilytysohjelmaan kuuluvaksi raportoitiin 4500 maatiaiskanaa ja -kukkoa (Luke 2021).

Tiesitkö?

Hornionkannan perimä lisättiin Koen Vanmechelenin Cosmopolitan Chicken –projektiin (CCP), sen 22.:ssa sukupolveen. Cosmopolitan Chicken on maailmanlaajuinen ja poikkitieteellinen tutkimus biokulttuurisen monimuotoisuuden ja identiteetin teemoista taiteen, tieteen ja kauneuden vuorovaikutuksen kautta.

Tyrnävänkantaan kuoriutui kaksoset vuonna 2013. Linnuilla kaksosten esiintyminen on harvinainen. Sen sijaan kaksoiskeltuaisten esiintyminen on tavallista muninnan aloittavilla tai munintakauden lopulla, mutta hedelmöittyneiden alkioiden kehittyminen eläviksi poikasiksi on poikkeuksellista. Tapauksesta raportoi Turun Sanomat vuonna 2013.