Pohjoissuomenkarja (PSK)

Kuva: Veera Happonen.

Alkuperämaa: Suomi

Muut nimet: Northern Finncattle (NFC), lapinlehmä

Paino: 530kg (lehmät)

Takakorkeus: 128cm (lehmät)

Ulkonäkö: tyypillisesti valkoinen mustin merkein, nupo

Tyyppi: maito- ja liharotu

Vasikoiden lukumäärä/poikiminen: 1-2

Syntymäpaino: 20-35 kg

Lisääntyvien naaraiden lukumäärä 2019: kaikkiaan 887 lehmää, joista 338 kuului tuotosseurantaan.

Maitoa (2019): 5521 kg

Rasvapitoisuus: 4.29%

Valkuaispitoisuus: 3.41%

Ei riskiä – Vaaraantunut – Uhanalainen – Kriittisesti uhanalainen – Kuollut sukupuuttoon

Historia

Pohjoissuomenkarjan (PSK), toiselta nimeltään lapinlehmä, kantakirja perustettiin vuonna 1905, jolloin se jaettiin valkoiseen ja punaiseen värityyppiin. Valkoista tyyppiä kutsuttiin Perä-Pohjolan roduksi tai Lapin roduksi ja punaista pohjoissuomalaiseksi roduksi. Perustamiskokouksessa molemmille värityypeille hyväksyttiin yhteinen nimi: pohjoissuomalainen rotu. Suurempikokoisemmalle punaiselle värityypille oli ominaista sarvellisuus useammin kuin valkoiselle tyypille. Valkoista tyyppiä pidettiin siten alkuperäisempänä ja arvokkaampana, sillä niiden uskottiin sopeutuneen paremmin paikallisiin olosuhteisiin. Punaisen värityypin kantakirja luovutettiin toiselle jalostusyhdistykselle vuonna 1914, ja Pohjois-Suomen jalostusyhdistys keskittyi valkoiseen värityyppiin (Juvani 2014). Tämänhetkinen tärkein jalostustavoite on monimuotoisuus säilyttäminen.

Ennen toista maailmansotaa pohjoissuomenkarjaa oli runsain määrin Lapissa, mutta Lapin väestön evakuointi Ruotsiin syksyllä 1944 verotti karjaa ankarasti. Evakuointi koski 32 000 lehmää ja sonnia. Kun asukkaat palasivat kotiin keväällä 1945, monien palaajien kodit navettoineen oli tuhottu. Monissa tapauksissa Ruotsista tuotiin takaisin vain lehmiä. Sonnit teurastettiin tai jätettiin Ruotsiin. Rodun pelastamiseksi siihen risteytettiin mm. länsisuomenkarjaa. Lehmämäärän pienentyessä suomenkarjarotujen yhdistykset päättivät sulautua vuonna 1946. Sosiaalinen paine maatiaisrodusta luopumiseksi oli voimakasta, ja vain sitkeimmät pitivät puhtaita PSK-lehmiä karjoissaan.

Two white cows by a water stream.
Photo by Suvi Tiainen.

Muutamassa sukupolvessa lapinlehmä lähestulkoon katosi. 1970-luvun lopulla tilanne oli hälyttävä ja sai muutaman valveutuneen pioneerin ryhtymään elvytystoimiin. Tähän eturintamaan kuuluivat torniolaiset maanviljelijät Kerttu ja Leino Lehto eläinlääkäri Ossi Kemppaisen ohella. Sitkeä ja systemaattinen työ tuotti tulosta – pohjoissuomenkarjan nopea taantuminen pysäytettiin osaksi ruotsalaisen yhteistyön avulla: koska pohjoissuomenkarjan keinosiemennyssonneja ei juuri löytynyt 1980-luvulla, oli elvytykseen käytettävä ruotsalaista sisarrotua (Fjällrasen). Pohjoissuomenkarjan geenipankki perustettiin vuonna 1984 Pelson vankilatilalle, johon kerättiin loput rodun rippeistä.

Tällä hetkellä geenipankkikarjassa ylläpidetään kahdeksaa emälinjaa (Haaja & Happonen 2019). Vielä toistaiseksi Pelson vankilatila toimii pohjoissuomenkarjan elävänä geenipankkina, mutta tärkeä aikakausi suomalaisten geenivarojen säilytystyön historiassa on päättymässä, kun viimeisenkin vankilan geenipankkitila suljetaan vuonna 2022. Geenipankkikarjan uutena kotina jatkaa Lappia ammattiopiston Louen toimipiste Tervolasta 2022 alkaen. Pohjoissuomenkarjan kaltaisia valkeita tunturirotuja on myös Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Pohjoisia valkeita tunturikarjoja onkin kutsuttu sisarroduiksi, sillä niillä tiedetään olevan yhteyksiä sekä ennen että jälkeen kansallisten rotujen perustamisen.

Suojelutyö

Luonnonvarakeskus (LUKE) koordinoi Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden kansallista geenivaraohjelmaa yhteistyössä asiaankuuluvien sidosryhmien kanssa. LUKE vastaa geenivaraohjelman suunnittelusta ja koordinoi sen käytännön toteuttamista. Päätavoitteena on turvata pohjoissuomenkarjan geneettinen monimuotoisuus, toissijaisesti mahdollisuuksien mukaan pyrkiä parantamaan taloudellisesti tärkeitä ominaisuuksia. FABA osuuskunta vastaa käytännön toimenpiteiden toteuttamisesta, kuten sonnien siemenannosten pakastuksesta sekä paritussuunnitelmien laatimisesta. Ensimmäiset pohjoissuomenkarjan in vitro -tuotetut alkiot ”syntyivät” Luonnonvarakeskuksen alkolaboratoriossa elokuussa 2020.

Pelson vankilatila on toiminut pohjoissuomenkarjan elävänä geenipankkina lähes 40 vuotta. Monimuotoisuuden ylläpitämisen ohella Pelson geenipankkikarjaa pyritään parantamaan tuotoksen ja rakenneominaisuuksien suhteen. Lisäksi yksittäisten tilallisten panostus jalostustyöhön luo tärkeän perustan pohjoissuomenkarjan kehittämiselle ja rodun säilymiselle. Rotu on edelleen uhanalainen, vaikka yksilöiden lukumäärä on kasvanut tasaisen hitaasti 1980-luvulta. Vuonna 2019 FABAn tuotantosseurantaan kuului 338 oli pohjoissuomenkarjan yksilöä ja kaikkiaankin lisääntymisikäisiä lehmiä oli 887. Arviot rodun tehollisesti koosta liikkuvat 40 ja 50 yksilön välilllä (Siipola 2019).

Karakterisointi

Pohjoissuomenkarjaa on tutkittu kolmesta pohjoismaisesta sisarrodusta eniten ja monipuolisimmin (Kierkegaard et al. 2019). Siitä on julkaistu lähes 40 eri tutkimusta, jotka painottuvat erityisesti geneettiseen monimuotoisuuden kartoittamiseen molekyyligenetiikan tai genomiikan avulla. Sen sijaan fenotyyppiominaisuuksia tai rodun kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen merkitykseen liittyviä kansainvälisiä tutkimuksia on niukasti. Rodun perustamisen jälkeen karjaa jalostettiin suurelta osin värin ja ulkonäön perusteella. Siksi pohjoissuomenkarja on perinteisesti valkovoittoinen mustin tai ruskein merkein. Nykyään rodussa esiintyy muitakin värimuotoja lähes kokomustasta musta- tai ruskeakylkisiin tai täysin valkoisiin. Pohjoissuomenkarjan yksilöt ovat luontaisesti nupoja – mikä voi olla osoitus sopeutumisesta arktisiin olosuhteisiin.

White cow eating grass in the field.
Photo by Harri Toikka.

Pohjoissuomenkarjan maito on laadukasta: sen yleisin kappakasaseiinityyppi on B, jolla on osoitettu yhteys parempiin jatkojalostusominaisuuksiin. Lapinlehmän maidolla on havaittu olevan viitteitä edullisemmasta rasvahappokoostumuksesta ihmisen ravitsemuksen kannalta. Maito myös sisältää vähemmän palmitiinihappoa kuin kaupallisten rotujen maito (Soppela et al.2018). Viitteelliset ravitsemukselliset väitteet tarvitsevat lisätutkimuksia tuekseen. Karjanomistajien mukaan pohjoissuomenkarja on sosiaalinen, terve ja pitkäikäinen rotu. Poikimiset ovat yleensä helppoja ja sujuvat ilman avustusta (FABA). Rotu on kevytrakenteinen ja ketterä; siksi se sopii monentyyppisiin ekosysteemipalveluihin, kuten perinnelaidunnukseen. Uteliaan ja sosiaalisen luonteensa ansiosta hyvinhoidettu lapinlehmä on ihmisystävällinen, mikä tekee niistä soveliaita myös eläinavusteiseen toimintaan. Viimeaikaiset tutkimukset antavat viitteitä genomitason sopeutumismekanismeista paikalliseen ilmastoon (Pokharel ym.2019). Tulokset viittasivat erityiseen lipidimetaboliaan, jolla on fysiologisesti tärkeä merkitys mm. tulehduksissa ja lämmönsäätelyssä. Lisäksi analogioita löytyy karhujen talviuni- sekä arktisten alueiden alkuperäiskansojen sopeutumismekanismeihin.

Pohjoissuomenkarjan ja sen sisarrotujen, Ruotsin fjällrasen (fjällko, fjällnära) ja Norjan sidet trøende og norlandsfe, välillä tiedetään olevan fyysisiä yhteyksiä kautta historian. Meneillään olevan yhteispohjoismaisen 3MC Tunturilehmähankkeen odotetaan tuovan uutta näyttöä tunturikarjojen historiasta, genetiikasta ja kulttuuriperinteistä.

Tiesitkö?

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pohjoissuomenkarjan lehmä, joka on saavuttanut 100 000 kilon elinikäistuotoksen, on Harri Toikan omistama Talvikki (100-299835 SSS). Se saavutti suomenkarjalle poikkeuksellisen virstanpylvään 15 vuoden ikäisenä (2003). Talvikki eli Tokkolan tilalla kunnioitettavan korkeaan ikään – 21-vuotiaaksi. Talvikin keskimääräinen tuotos oli 7954 kg, rasvaprosentti 4,05 ja proteiiniprosentti 3,10. Talvikki poiki 14 kertaa. Ahlmanin koulutilalla elävä Ylläs lähestyy sadantuhannen maitokilon virstanpylvästä – maitotuotoksesta puuttuu vajaa 2000 kg (helmikuu 2021). Ylläs on Talvikin jälkeläinen kuudennessa sukupolvessa. Perinteisen tiedon mukaan valkoisen värin uskotaan suojaavan eläintä hyttysen pistoilta (LUKE).

Lähteet

Ahlman: Tutkimustietoa ja julkaisuja – paja.ahlman.fi

Ahlman: Pohjoissuomenkarja – paja.ahlman.fi

Aigerim Suleimenova. 2016. BIOCHEMICAL AND SENSORY PROFILE OF MEAT FROM DAIRY AND BEEF CATTLE.MSc Thesis. https://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20161261/urn_nbn_fi_uef-20161261.pdf.

Bennewitz, J., Kantanen, J., Tapio, I., Li, M.H., Kalm, E., Vilkki, J., Ammosov, I., Ivanova, Z., Kiselyova, T., Popov, R., et al. 2006. Estimation of breed contributions to present and future genetic diversity of 44 North Eurasian cattle breeds using core set diversity measures. Genetics Selection Evolution 38, 201–220.

Berg P., Nielsen J. and Sørensen M.K. 2006. EVA: Realized and predicted optimal genetic contributions. CD communication 27-09, 2pp. WCGALP, 2006, s.246.

DAD-IS (http://www.fao.org/dad-is/data/en/)

FABA https://faba.fi/en/

Haaja, H; Happonen, V. 2019. Vankilalehmien suku: Pelson lapinlehmien emälinjat. Thesis. Savonia University of Applied Sciences.

Hakala K. 2012. GONADIHYPOPLASIA LAPINLEHMILLÄ RUOTSISSA JA SUOMESSA. Thesis.

Huuskonen, A. 2014. A comparison of Nordic Red, Holstein-Friesian and Finnish native cattle bulls for beef production and carcass traits. Agricultural and Food Science 23, 159–164.

Härkönen H. 2018. Monisikiötiineydet lypsyroduilla Suomessa. MSc thesis. https://www.theseus.fi/handle/10024/148523

Juvani J. 2014. Pohjoissuomenkarjan kantakirja-analyysi. Thesis. Oulu University of Applied Sciences.

Kantanen, J., and Vilkki J. 2005. Molecular characterisation of genetic resources in cattle and sheep for preserving breeding options.

Kantanen, J., Olsaker, I., Adalsteinsson, S., Sandberg, K., Eythorsdottir, E., Pirhonen, K., and Holm, L.-E. 1999. Temporal changes in genetic variation of North European cattle breeds. Animal Genetics 30, 16–27.

Kantanen, J., Olsaker, I., Brusgaard, K., Eythorsdottir, E., Holm, L.-E., Lien, S., Danell, B., and Adalsteinsson, S.2000a. Frequencies of genes for coat colour and horns in Nordic cattle breeds. Genetics Selection Evolution 32, 561–576.

Kantanen, J., Olsaker, I., Holm, L.-E., Lien, S., Vilkki, J., Brusgaard, K., Eythorsdottir, E., Danell, B., and Adalsteinsson, S. 2000b. Genetic Diversity and Population Structure of 20 North European Cattle Breeds. The Journal of Heredity 91, 446–457.

Kantanen, J., Edwards, C.J., Bradley, D.G., Viinalass, H., Thessler, S., Ivanova, Z., Kiselyova, T., Ćinkulov, M., Popov, R., Stojanović, S., et al. 2009. Maternal and paternal genealogy of Eurasian taurine cattle (Bos taurus). Heredity 103, 404–415.

Karja M. 2012. Suomenkarjan ja suomenlampaan suojelun ohjauskeinot. MSc thesis. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201507211944

Kinnunen A. 2010. SUOMENKARJAN KÄYTTÖ TERAPIAELÄIMENÄ. Thesis. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/24759/Kinnunen_Anu.pdf?sequence=1

Kierkegaard, L., Groeneveld, L., Kettunen, A., and Peer Berg. 2020. The status and need for characterization of Nordic animal genetic resources. Acta Agriculturae Scandinavica, Section A — Animal Science.   https://doi.org/10.1080/09064702.2020.1722216.

Kovanen M. 2012. ”Ihmisen kokoinen”: eläinsuhde ja sosiokulttuurinen kestävyys pientilojen asukkaiden lehmämuistoissa. MSc Thesis. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/40626

Li, M.-H., and Kantanen, J. 2010. Genetic structure of Eurasian cattle (Bos taurus) based on microsatellites: clarification for their breed classification. Animal Genetics 41, 150–158.

Li, M.H., Sternbauer, K., Haahr, P.T., and Kantanen, J. 2005. Genetic components in contemporary Faroe Islands Cattle as revealed by microsatellite analysis. Journal of Animal Breeding and Genetics 122, 309–317.

Li, M.H., Adamowicz, T., Switonski, M., Ammosov, I., Ivanova, Z., Kiselyova, T., Popov, R., and Kantanen, J. 2006. Analysis of population differentiation in North Eurasian cattle (Bos taurus) using single nucleotide polymorphisms in three genes associated with production traits. Animal Genetics 37, 390–392.

Li, M.-H., Tapio, I., Vilkki, J., Ivanova, Z., Kiselyova, T., Marzanov, N., ćInkulov, M., Stojanović, S., Ammosov, I., Popov, R., et al. 2007. The genetic structure of cattle populations (Bos taurus) in northern Eurasia and the neighbouring Near Eastern regions: implications for breeding strategies and conservation. Molecular Ecology 16, 3839–3853.

Li, M.-H., Iso-Touru, T., Laurén, H., Kantanen, J. 2010. A microsatellite-based analysis for the detection of selection on BTA1 and BTA20 in northern Eurasian cattle (Bos taurus) populations. Genet Sel Evol 42, 32.

Lilja T. 2014. Alkuperäiskarjan kasvattaminen: Mielihyvää elämään, mielenkiintoa työhön. MTT Kasvu 19. https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/482112/mttkasvu19.pdf?sequence=1#page=33

Lien, S., Kantanen, J., Olsaker, I., Holm, L.-E., Eythorsdottir, E., Sandberg, K., Dalsgard, B., and Adalsteinsson, S. 1999. Comparison of milk protein allele frequencies in Nordic cattle breeds. Animal Genetics 30, 85–91.

LUKE https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/geenivarat/elaingeenivarat/

Ministry of Agriculture and Forestry of Finland: National genetic resource program for agriculture, forestry and fisheries in Finland. 2020.

3MC – Traditional transboundary cattle breeds in Nordic

Ovaska U & Soini K. 2016. Local Breeds – Rural Heritage or New Market Opportunities? Colliding Views on the Conservation and Sustainable Use of Landraces.  Sociology Ruralis.https://doi.org/10.1111/soru.12140..

Ovaska U. & Soini K. 2016. Native Breeds as Providers of Ecosystem Services: The Stakeholders’ Perspective. https://trace.journal.fi/article/view/52739.

Pokharel, K, M. Weldenegodguad, R. Popov, M. Honkatukia, H. Huuki, H. Lindeberg, J.Peippo, T. Reilas, S. Zarovnyaev and J. Kantanen. 2019. Whole blood transcriptome analysis reveals footprints of cattle adaptation to sub-arctic conditions K. Animal genetics 2019. doi: 10.1111/age.12783.

Rimpiläinen J. & Mehtälä I. 2010. POHJOIS- JA ITÄSUOMENKARJAN GEENIPANKKITOIMINNAN TOIMINTAOHJEET. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/14547/Ilkka%20Mehtala%20ja%20Johanna%20Rimpilainen.pdf?sequence=1

Rönn S. 2013. Framtidsutsikter för finsk lantrasboskap. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304255111

Saine A. 2013. Alkuperäisrotujen maidon ja lihan tuotteistamisen kehittäminen. MSc thesis. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54060/Annina_Saine.pdf?sequence=1

Siipola A- 2019. Ayrshiren ja suomenkarjan perinnöllisen vaihtelun tila sukupuutiedoista arvioituna. MSc thesis. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201906122712.

Soppela, P; Tuomivaara, A; Honkatukia, M. 2018. Pohjoissuomenkarjan maidon omaleimaisuuden hyödyntäminen. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63647

Soini K, Pouta E., Latvala T and Lilja T. 2019. Agrobiodiversity Products in Alternative Food System: Case of Finnish Native Cattle Breeds. Sustainability.

Soini & Y de Haas. 2010. Trends in cattle diversity and cattle production in Europe: from popular to niche. https://www.wageningenacademic.com/doi/pdf/10.3920/978-90-8686-697-7#page=23

Soini K. & Lilja T. 2014. Alkuperäiset kotieläinrotumme Green Care -toiminnassa. MTT Kasvu 19. http://jukuri.luke.fi/handle/10024/482112

Tapio, I., Värv, S., Bennewitz, J., Maleviciute, J., Fimland, E., Grislis, Z., Meuwissen, T.H.E., Miceikiene, I., Olsaker, I., Viinalass, H., et al. 2006. Prioritization for Conservation of Northern European Cattle Breeds Based on Analysis of Microsatellite Data. Conservation Biology 20, 1768–1779.

Tupasela T, Joutsjoki V. & Kantanen J. 2014. Suomen Lehmä-Brändi: Itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjan maitojen hyödyntäminen erikoistuotteissa. Report. http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/482709/SLB%20Loppuraportti%2028%203%202014.pdf?sequence=1

Tuomivaara A. 2016. ”Pieniruokanen se on tuottoonsa nähen”: Lapinlehmän ruokinta ennen ja nyt. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016121220059.

Lue lisää muista alkuperäisroduista