Länsisuomenkarja

Historia

Suomenkarjaksi kutsutaan kolmea suomalaista paikallista nautarotua: itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarja (ISK, LSK, PSK). Nämä rodut ovat kehittyneet alueellemme vuosituhansien aikana saapuneista karjakannoista, jotka sopeutuivat pohjolan vaativiin ilmasto- ja ympäristöolosuhteisiin. Suomenkarja kuuluu fennoskandinaaviseen nautarotujen ryhmään yhdessä ruotsalaisen tunturirodun, islanninkarjan sekä norjalaisen trønderkarjan kanssa.

Varhaisin karjanhoito Suomen maaperällä perustui metsälaitumien ja luonnonniittyjen laiduntamiseen. Silloisessa karjanpidossa eläimet joutuivat sopeutumaan hyvin niukkoihin olosuhteisiin – vain sitkeimmät jäivät jatkamaan sukuaan. Karjaa käytettiin monipuolisesti arjessa – siitä saatiin maitoa, lihaa, nahkaa ja luita. Karjaa tarvittiin myös vetoeläiminä ja lannantuottajina. Paikallisia lehmäkantoja alettiin määrätietoisesti jalostaa kolmeksi itsenäiseksi roduksi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Alun perin suomenkarjarodut menestyivät hyvin tuontirotujen rinnalla aina 1900-luvun puoliväliin asti. Menestys perustui jalostuksen etenemiseen ja osittain niiden etumatkaan sopeutumissa paikallisiin olosuhteisiin.   

Länsisuomenkarja on syntynyt maataloutemme kannalta suotuisilla alueilla Etelä- ja Länsi-Suomessa. Nykyisin rotu poikkeaa itä- ja pohjoissuomenkarjasta muun muassa tehokkaamman kasvupotentiaalin, koon ja maidontuotantokapasiteetin suhteen. Nämä ominaisuudet tekevät siitä edelleen arvokkaan rodun karjanpitäjille, jotka pyrkivät hyödyntämään rodun tuottavuutta Suomen vaihtelevissa olosuhteissa.    

Länsi-Suomen karjanjalostusyhdistys perustettiin vuonna 1904. Sen säännöt vahvistettiin ja yhdistyksen perustaminen hyväksyttiin virallisesti senaatin päätöksellä 20.5.1904. Yhdistys oli keskittynyt nimenomaan länsisuomalaisen maatiaiskarjan jalostukseen, joten tällä oli kauaskantoiset vaikutukset nykyisen länsisuomenkarjarodun syntyyn. Keinosiemennyksen käyttöönotto vauhditti omalta osaltaan länsisuomenkarjan menestystä. Länsisuomenkarjan suosio oli huipussaan 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa ja Suomen maidontuotanto perustui pääosin siihen.  

Jalostuksen painopiste siirtyi kuitenkin nopeasti tuontirotujen hyödyntämiseen. Suomenkarjan osalta muiden kuin länsisuomenkarjan jalostus hiipui sodanjälkeisen tehostustarpeen myötä sillä seurauksella, että kaikki kolme rotua yhdistettiin 1946 yhdeksi kantakirjaksi. Yhdistämisestä huolimatta rotujako onnistuttiin säilyttämään kantakirjan sisällä. Tilastojen mukaan vuonna 1960 tarkkailukarjoissa oli jäljellä hieman yli 150 000 länsisuomenkarjan yksilöä, kymmenen vuotta myöhemmin enää alle puolet tästä. Tänään yksilöiden lukumäärä ylittää niukasti tuhannen yksilön rajan.  

Jalostustavoitteet

Länsisuomenkarjan jalostus on painottunut maidontuotanto-ominaisuuksiin, hedelmällisyyteen, terveyteen ja kestävyyteen. Populaation pienentyminen ja samojen sonnien intensiivinen käyttö jalostuksessa on johtanut vuosien saatossa sukulaisuuden lisääntymiseen. Sukusiitoksen määrä on noussut tasaisesti vuodesta 1970 lähtien. Haasteista huolimatta jalostuksessa ollaan siirtymässä genomiaikaan. Tämän uskotaan olevan merkittävä kehitysaskel alkuperäisrodulle, jolle perinteinen  jälkeläisarvostelu  on tehotonta. Genomivalinnan rinnalla toimenpiteiden painopiste siirtyy monimuotoisuuden ylläpitämiseen.

Pohjoismainen jalostusorganisaatio Viking Genetics vastaa länsisuomenkarjan jalostusohjelmasta ja ostaa vuosittain kahdesta neljään sonnia Tanskaan lähetettäväksi siemenannosten pakastusta varten. 

Suojelutyö

Suomenkarjan suojeluun havahduttiin toden teolla 1980-luvulla elävien geenipankkikarjojen kokoamisella valtion koulu- ja vankilatiloille. Tänään länsisuomenkarja kuuluu Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoimaan Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden kansalliseen geenivaraohjelmaan. Ohjelmassa määritellään mitä toimenpiteitä eläingeenivaroihin kohdistetaan tai mitä geneettistä materiaalia säilötään pitkäaikaissäilytystä varten. Geenivaraohjelma on myös keskeinen toimija elävien geenipankkien kehittämis- ja jalostustoiminnassa.

AhlmanEdun ammatillinen oppilaitos Tampereella on toiminut suomenkarjan säilytyskarjana, elävänä geenipankkina vuodesta 2008. Vuodesta 2023 AhlmanEdu on keskittynyt yksinomaan länsisuomenkarjaan. AhlmanEdulla on onnistuttu lisäämään rodun geneettistä monimuotoisuutta muun muassa maakunnasta löydettyjen harvinaisten isälinjojen avulla. Opetusnavetan muina tavoitteina on ollut tuotannon parantaminen ja suomenkarjan tunnettuuden lisäämisen. AhlmanEdu tekee merkittävää työtä suomenkarjataitojen siirtämisessä uusille sukupolville opetusnavetassaan. 

Länsisuomenkarjasta on kerätty siemenannoksia keinosiemennys- ja pitkäaikaista säilytystä varten. Pitkäaikaisessa geenipankissa on säilössä 100 000 siemenannosta yhteensä 130 sonnilta. Geenipankkiin on talletettu myös 225 alkioita 54 yksilöltä (DAD-IS, 2024).  

Länsisuomenkarja on viimeisen vuosikymmenen kuluessa uhkaavasti uhanalaistunut. Jotta rotu säilyisi varteenotettavana tuotantorotuna ja välttyisi sukupuutolta, sen pelastaminen vaatii välittömiä toimenpiteitä silmälläpidon sijaan. Hyviäkin uutisia on saatu: paikallisten alkuperäisrotujen kulttuurinen arvo on tunnustettu Unescon Elävän perinnön kansallisessa luettelossa, johon suomenkarja ja karjanhoito otettiin mukaan vuonna 2023. Lisäksi alkuperäisrotujen huomioiminen osana luonnon monimuotoisuuden ylläpitämistä on edennyt pienin askelin (esim. Luontopaneelin raportti 2024). 

Ominaisuudet

Ulkomuodoltaan länsisuomenkarja on tasaisen vaalean- tai punaruskea. Myös valkeita merkkejä tai läiskiä esiintyy. Rotu on sarveton eli nupo, vaikkakin alkujaan sarvellisuus oli vallitseva tyyppi. Länsisuomenkarjaa kuvaillaan usein luonteikkaana, sitkeänä, kestävänä ja terveenä rotuna. Rotu tunnetaan pääsääntöisesti lypsyrotuna, vaikka suomenkarja onkin luokiteltu monikäyttöroduksi (DAD-IS, 2024). Länsisuomenkarjaa on epävirallisesti luonnehdittu yhdeksi maailman tuottoisimmista alkuperäisroduista. Sen energiakorjattu maitotuotos (ECM) on 7541 EKM kg (ProAgria, 2024). 

Länsisuomenkarjan kestävyys on hyvä. Runsaat 50 lehmää on saavuttanut yli 100 000 kilon elinikäistuotoksen. Lisäksi rodun tautien vastustuskykyä kasvattajat pitävät hyvänä. Tutkimuksissa on tunnistettu   geenimuotoja, jotka ovat keskeisiä tautien vastustuksessa ja kylmän sietokyvyssä.  

Populaation jyrkkä pieneneminen ja samojen sonnien intensiivinen käyttö jalostuksessa ovat johtaneet sukusiitoksen lisääntymiseen. Tämä puolestaan on kiihdyttänyt haitallisten geneettisten vaikutusten, kuten esimerkiksi peittyvästi periytyvän silmäsairauden yleistymistä. Tämä sairaus johtuu RP1-geenin viallisesta muodosta, joka johtaa lopulta sokeutumiseen. Alkuvaiheessa kahden viallisen kopion vanhemmiltaan perineelle eläimelle on tunnusomaista poikkeava käytös, kuten arkuus. Oireet ilmenevät vasta yli 4-vuotiailla eläimillä. Länsisuomenkarjan genomihankkeen yhteydessä testatuista eläimistä noin 2 % todettiin genotyypiltään sairaiksi ja noin kolmasosa oireettomiksi heterotsygoottikantajiksi (Faba osk). Samaa tautia havaitaan myös muista nautaroduista.

Pohjoismaisessa NordMeat-hankkeessa (2018-2022) kartoitettiin ensimmäistä kertaa alkuperäisten nauta- ja lammasrotujen kasvu- ja lihantuotanto-ominaisuuksia. Hankkeessa havaittiin, että länsisuomenkarjan sonnit pärjäävät lihantuotanto-ominaisuuksien vertailussa kaupallisien rotujen kanssa. Länsisuomenkarjan päiväkasvu ja ruhonlaatu olivat joko samalla tasolla tai jopa parempia verrattuna valtarotuisiin maidontuottajiin. Maidontuotantoon tehty panostus ilmenee siis kasvupotentiaalissa ja suurempana kokona.  Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että länsisuomenkarjaa voidaan pitää monikäyttörotuna.

Maidon hyvät variantit. Tutkimustulosten mukaan länsisuomenkarjan maito sisältää enemmän oligosakkarideja kuin mikään muu pohjoismaisen alkuperäisrodun maito, keskimäärin kaksinkertaisen määrän valtarotuihin verrattuna. Tutkimuksessa havaittiin myös, että pohjoismaisten alkuperäisrotujen maidosta ei löytynyt terveydelle haitallisia oligosakkaridityyppejä, toisin kuin Holsteinilta. 

Bioaktiivisia yhdisteitä sisältävät oligosakkaridit  tarjoavat ihmisille terveyshyötyjä edistämällä suoliston terveyttä ja tukemalla immuunijärjestelmää. Länsisuomenkarjan erityinen oligosakkaridiprofiili herättää kiinnostusta kaupallisiin sovelluksiin, jotka voivat tarjota merkittäviä mahdollisuuksia kestävän maatalouden ja alkuperäisrotujen arvostuksen edistämiseksi.   

Kaseiinit – kappakaseiini. Kappakaseiini on maitoproteiini, jolla on ratkaiseva merkitys juuston valmistuksessa. Lukuisista varianteista A, B ja E ovat yleisempiä lypsyrotuisilla. Juustonvalmistuksen kannalta parasta (B) alleelia tavataan   40 prosentilta länsisuomenkarjasta. Toista ääripäätä (E), huonosti tai ei ollenkaan sakeutuvaa maitoa esiintyy länsisuomenkarjalla harvoin (alle 2 %) (lähde: Faba osk 2024). 

Betakaseiini. Yleisimmät betakaseiinin muodot ovat A1 ja A2. Näistä kahdesta tyypistä A1 yhdistetään yleisesti vatsaoireiden aiheuttajaksi ja A2-tyyppi puolestaan on saavuttanut kuluttajien keskuudessa suosiota vatsaystävällisempänä vaihtoehtona. Länsisuomenkarjasta 54 % lypsää A2-maitoa ja 8 % A1 maitoa. Loput 38 % sisältää molempia tyyppejä (lähde: Faba osk 2024).